Caroline Glick aloittaa Jerusalem Postissa julkaistun artikkelinsa kertomalla mielenkiintoisesta tapahtumasta Iso-Britanniassa.
Joukko tekonsa tunnustaneita henkilöitä tuhosi tammikuussa 2009 yli 200 000 euron arvosta Brightonissa sijaitsevan asetehtaan omaisuutta. Kyseisen tehtaan omistava yritys on käynyt kauppaa IDF:n kanssa. Tuhotyötä perusteltiin sillä, että tavoitteena oli estää Israelia tekemästä sotarikoksia Gazan alueella.
Tekijät todettiin syyttömiksi.
Elämme kiintoisia aikoja.
torstai 8. heinäkuuta 2010
lauantai 3. heinäkuuta 2010
Kiukuttelijat ja analyytikot
Ihmisillä on kaksi stereotyyppistä tapaa reagoida epäonnistumisiin, virheisiin, odottamattomiin vastoinkäymisiin ynnä muihin sellaisiin. Näitä ihmistyyppejä voidaan kutsua vaikkapa kiukuttelijoiksi ja analyytikoiksi.
Kiukuttelijat suuttuvat, masentuvat ja mököttävät edellä mainituissa tilanteissa. He asettavat itsensä uhrin asemaan ja syyttävät maailmaa siitä, että se ei ollut sellainen kuin sen "olisi pitänyt olla". Ovia paiskotaan ja asiaan täysin liittymättömille läheisille tiuskitaan. Päivä on pilalla. "Miksi aina minä?"
Analyytikot saattavat harmistua hetkeksi, mutta he eivät menetä itsekontrolliaan. He tyynnyttävät nopeasti mahdollisen tunnekuohun ja alkavat käsitellä asiaa rationaalisesti. Analyytikot kysyvät itseltään: mikä on tämän epäonnistumisen merkitys, mitä siitä seuraa, miten vastaava voidaan välttää jatkossa ja miten tilanne korjataan?
Useimmat ovat sitä mieltä, että analyytikkojen toiminta on parempi tapa reagoida. Miksi kaikki sitten eivät reagoi siten? Mahdollista se varmasti on -- kukaan tuskin ryhtyy väittämään, että ihminen ei voi muuttaa käyttäytymismallejaan ja kehittää itsekontrolliaan.
Kiukuttelijat ovat tyypillisesti luonteeltaan muutenkin ailahtelevaisempia, epäjärjestelmällisempiä ja tuntemustensa orjia. Kun he ovat poissa tolaltaan, he eivät halua kuulla järjen ääntä -- ja muulloin tällaisten asioiden ajattelu ei heitä kiinnosta, koska se ei ole sillä hetkellä ajankohtaista. Jos tällainen henkilö kuitenkin jotenkin eksyy asiaa ajattelemaan, hän päätyy yleensä selittelemään itselleen, että tunnekuohu on hyvä psykologinen keino asioiden käsittelyyn. Hän kieltäytyy myöntämästä, että tyyni ja rationaalinen asioiden käsittely on huomattavasti tehokkaampaa ja mielenterveydellekin edullisempaa.
En halua yleistää liiaksi, mutta henkilökohtaisten kokemusteni mukaan kiukuttelija-tyypin henkilöt pärjäävät keskimäärin elämässään heikommin. He ovat epävakaampia ja taipuvaisempia alisuoriutumiseen. Toivoisin todella, että osaisin vakuuttaa tuntemani kiukuttelijat tästä kaikesta. Minua harmittaa nähdä lahjakkaita ihmisiä hukkaamassa aikaa, energiaa ja mielenterveydellisiä voimavaroja aivan turhaan.
Ehkä tämä ilmiö on kuitenkin vain yksi ilmentymä jostakin yleisluontoisemmasta psykologisesta ilmiöstä, joka pitäisi tunnistaa ensin.
Kiukuttelijat suuttuvat, masentuvat ja mököttävät edellä mainituissa tilanteissa. He asettavat itsensä uhrin asemaan ja syyttävät maailmaa siitä, että se ei ollut sellainen kuin sen "olisi pitänyt olla". Ovia paiskotaan ja asiaan täysin liittymättömille läheisille tiuskitaan. Päivä on pilalla. "Miksi aina minä?"
Analyytikot saattavat harmistua hetkeksi, mutta he eivät menetä itsekontrolliaan. He tyynnyttävät nopeasti mahdollisen tunnekuohun ja alkavat käsitellä asiaa rationaalisesti. Analyytikot kysyvät itseltään: mikä on tämän epäonnistumisen merkitys, mitä siitä seuraa, miten vastaava voidaan välttää jatkossa ja miten tilanne korjataan?
Useimmat ovat sitä mieltä, että analyytikkojen toiminta on parempi tapa reagoida. Miksi kaikki sitten eivät reagoi siten? Mahdollista se varmasti on -- kukaan tuskin ryhtyy väittämään, että ihminen ei voi muuttaa käyttäytymismallejaan ja kehittää itsekontrolliaan.
Kiukuttelijat ovat tyypillisesti luonteeltaan muutenkin ailahtelevaisempia, epäjärjestelmällisempiä ja tuntemustensa orjia. Kun he ovat poissa tolaltaan, he eivät halua kuulla järjen ääntä -- ja muulloin tällaisten asioiden ajattelu ei heitä kiinnosta, koska se ei ole sillä hetkellä ajankohtaista. Jos tällainen henkilö kuitenkin jotenkin eksyy asiaa ajattelemaan, hän päätyy yleensä selittelemään itselleen, että tunnekuohu on hyvä psykologinen keino asioiden käsittelyyn. Hän kieltäytyy myöntämästä, että tyyni ja rationaalinen asioiden käsittely on huomattavasti tehokkaampaa ja mielenterveydellekin edullisempaa.
En halua yleistää liiaksi, mutta henkilökohtaisten kokemusteni mukaan kiukuttelija-tyypin henkilöt pärjäävät keskimäärin elämässään heikommin. He ovat epävakaampia ja taipuvaisempia alisuoriutumiseen. Toivoisin todella, että osaisin vakuuttaa tuntemani kiukuttelijat tästä kaikesta. Minua harmittaa nähdä lahjakkaita ihmisiä hukkaamassa aikaa, energiaa ja mielenterveydellisiä voimavaroja aivan turhaan.
Ehkä tämä ilmiö on kuitenkin vain yksi ilmentymä jostakin yleisluontoisemmasta psykologisesta ilmiöstä, joka pitäisi tunnistaa ensin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)