Kaikki on jo keksitty?

Taloussanomissa oli niin hölmö uutinen, että päätin kommentoida sitä tähän. Kyseinen juttu on nimeltään "T&k-miljardit hukkaan: Kaikki ehkä jo keksitty" ja se käsittelee UBC:n professori James A. Branderin arviota, että "ratkaisevien innovaatioiden määrä on vähentynyt dramaattisesti niin maataloudessa, energiateollisuudessa, kuljetusalalla kuin terveydenhuollossakin". Lyhyesti sanottuna hänen näkemyksensä mukaan kaikki tarpeellinen on jo keksitty. Branderia taas on TS:lle kommentoinut professori Antero Honkasalo. (Huom. En jaksanut tarkistaa lähteitä, vaan oletan, että Taloussanomat ei ole keksinyt omiaan. Sekään ei olisi tavatonta.)

Lainaan artikkelista pätkiä ja kommentoin niitä erikseen.

"Vuoden 1910 T-Fordin ajaja tunnistaisi nykyauton autoksi, tietokone ei ole toimintaperiaatteeltaan muuttunut yli vuosikymmeneen ja viljanviljelykin sujuu samoilla periaatteilla kuin tuhansia vuosia sitten Mesopotamiassa."

Tietokoneen toimintaperiaate ei ole muuttunut merkittävästi vuosikymmeniin, mutta tietokoneilla on opittu tekemään paljon hyödyllistä. Tietojenkäsittelytiede ja ohjelmistotekniikka ovat tuottaneet vuosien varrella valtavan määrän uutta tietoa, jota ilman nopeimmillakaan prosessoreilla ei paljoa tehtäisi. Hurjasti kasvanut (ja kasvava) laskentateho taas on mahdollistanut laskennallisen tieteen esiinmarssin. Sen ansiosta ymmärrämme yhä paremmin fysiikkaa, biologiaa ja ties mitä muuta. Ja nämä tulokset ovat kaikkea muuta kuin hyödyttömiä.

Nykypäivän maanviljely on niin monta kertaluokkaa tehokkaampaa kuin pari vuosituhatta sitten, että voidaan ihan hyvin puhua mullistavasta kehityksestä. Ruoan tuottamiseen tarvitaan suhteessa niin vähän työvoimaa, että suuressa osassa maailmaa juuri kenenkään ei tarvitse miettiä, mistä seuraava ateria irtoaa tai miten seuraavasta talvesta selvitään.

"Energiaa tehdään yhä 1800-luvulta tutuilla fossiilisilla polttoaineilla, vaikka insinööreillä olisi ollut vuosikymmenet aikaa etsiä tosissaan muitakin voimanlähteitä."

Mihin ydinvoima unohtui? Entä aurinkoenergia, jonka tulevaisuus alkaa lopultakin näyttää valoisalta (kunhan maltamme vielä muutaman vuosikymmenen)?

"Lääketieteessä rokotteiden ja antibioottien tulo muutti aikoinaan parantuvuutta kertaheitolla. Nyt vastaavanlaisia, koko ihmiskuntaa hyödyttäviä yleisrohtoja ei ole julkistettu aikoihin. Lääkefirmat ovat keskittyneet mieluummin rahaa tuoviin viihdetuotteisiin, kuten potenssilääkkeisiin."

Ei edistysaskelten tarvitse olla valtavia kertarysäyksiä, ja hyvin harvoin ne niitä ovatkaan. Sopii pohtia, minkälaista oli vaikkapa diabeetikon elämä ei-kovin-kauan-sitten ja verrata sitä nykypäivään. Mainitaan lisäksi vaikka syövät, joita opitaan hoitamaan yhä paremmin. Ei, meillä ei ole sitä syövän parantavaa pilleriä, josta tässä ilmeisesti uneksitaan, mutta hurjasti on tultu eteenpäin.

Noh, Taloussanomien jutulla on kuitenkin asiallisempi loppu. Uutta teknologiaa tarvitaan jo siksi, että ihmiskunta kasvaa ja aiemman teknologian miinuspuolien ongelmat kasaantuvat. Brander käyttää mielestäni hieman kummallisesti porkkana-keppi-ilmausta sen sanomiseen, että esimerkiksi öljypohjaiset polttoaineet pitäisi hinnoitella todellisten markkinahintojen mukaan sen sijaan, että niiden hintoja vääristeltäisiin valtioiden toimesta. En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että hintasääntelystä seuraisi koskaan mitään hyvää. Lyhyellä aikavälillä se voi tuottaa mukavan tuntuisia tuloksia, mutta lopussa odottaa tarpeellista isompi rysähdys, jos ei olla hyvin, hyvin tarkkoja.

Omaksi parhaaksenne

Kansainvälinen trendi on, että valtiot paisuvat, virastoja perustetaan ja niille pitää keksiä jotakin tekemistä. Kaikki perustellaan sopivilla absoluuttisilla totuuksilla: "se on omaksi parhaaksenne", "heikkoja on puolustettava", "mitä meistä muuten ajateltaisiin?". Näiden kyseenalaistaminen aiheuttaa paremmintietäjissä vapinaa, hikoilua ja sekavia puheluita yleiseen hätänumeroon.

Annetaanpa ilmiöstä kaksi esimerkkiä.

Suomesta: vastikään esillä ollut lukuisten kansanedustajien halu muuttaa avoliitto avioliitoksi. Kyllä valtio tietää, minkälaiset ihmissuhteet ovat meille parhaaksi!

Yhdysvalloista: ks. alla oleva video. Kyllä valtio tietää, millainen ruoka on meille parhaaksi! (Via TJICistan.)

Kuinka välttää oppimista

Mainion The Talent Code -opuksenkin kirjoittanut Daniel Coyle listaa blogikirjoituksessaan kolme käskyä, joita noudattamalla voi estää tehokkaan oppimisen tehokkaasti:

1. Älä kiinnitä huomiota tekemiisi virheisiin. Yritä unohtaa mahdollisimman pian kaikki epäonnistumisesi äläkä pysähdy analysoimaan niitä.
2. Vältä rituaaleja. Tee jokaisesta harjoituskerrasta uusi ja erilainen; älä koskaan tee täsmälleen samaa harjoitusta kahdesti.
3. Älä varasta. Oppimisesi on oma asiasi. Älä koskaan pyydä neuvoa tai ota esimerkkiä paremmiltasi.

Numero kakkonen voi tuntua joillekin epäintuitiiviselta. On kuitenkin niin, että ihminen oppii toiston kautta. Kattava harjoittelu on eri asia kuin kaoottinen harjoittelu. Tärkeintä kaikessa oppimisessa on tunnistaa opeteltavan asian perusperiaatteet ja sisäistää ne mahdollisimman hyvin.

Brittien ymmärtäväinen oikeuslaitos

Caroline Glick aloittaa Jerusalem Postissa julkaistun artikkelinsa kertomalla mielenkiintoisesta tapahtumasta Iso-Britanniassa.

Joukko tekonsa tunnustaneita henkilöitä tuhosi tammikuussa 2009 yli 200 000 euron arvosta Brightonissa sijaitsevan asetehtaan omaisuutta. Kyseisen tehtaan omistava yritys on käynyt kauppaa IDF:n kanssa. Tuhotyötä perusteltiin sillä, että tavoitteena oli estää Israelia tekemästä sotarikoksia Gazan alueella.

Tekijät todettiin syyttömiksi.

Elämme kiintoisia aikoja.

Kiukuttelijat ja analyytikot

Ihmisillä on kaksi stereotyyppistä tapaa reagoida epäonnistumisiin, virheisiin, odottamattomiin vastoinkäymisiin ynnä muihin sellaisiin. Näitä ihmistyyppejä voidaan kutsua vaikkapa kiukuttelijoiksi ja analyytikoiksi.

Kiukuttelijat suuttuvat, masentuvat ja mököttävät edellä mainituissa tilanteissa. He asettavat itsensä uhrin asemaan ja syyttävät maailmaa siitä, että se ei ollut sellainen kuin sen "olisi pitänyt olla". Ovia paiskotaan ja asiaan täysin liittymättömille läheisille tiuskitaan. Päivä on pilalla. "Miksi aina minä?"

Analyytikot saattavat harmistua hetkeksi, mutta he eivät menetä itsekontrolliaan. He tyynnyttävät nopeasti mahdollisen tunnekuohun ja alkavat käsitellä asiaa rationaalisesti. Analyytikot kysyvät itseltään: mikä on tämän epäonnistumisen merkitys, mitä siitä seuraa, miten vastaava voidaan välttää jatkossa ja miten tilanne korjataan?

Useimmat ovat sitä mieltä, että analyytikkojen toiminta on parempi tapa reagoida. Miksi kaikki sitten eivät reagoi siten? Mahdollista se varmasti on -- kukaan tuskin ryhtyy väittämään, että ihminen ei voi muuttaa käyttäytymismallejaan ja kehittää itsekontrolliaan.

Kiukuttelijat ovat tyypillisesti luonteeltaan muutenkin ailahtelevaisempia, epäjärjestelmällisempiä ja tuntemustensa orjia. Kun he ovat poissa tolaltaan, he eivät halua kuulla järjen ääntä -- ja muulloin tällaisten asioiden ajattelu ei heitä kiinnosta, koska se ei ole sillä hetkellä ajankohtaista. Jos tällainen henkilö kuitenkin jotenkin eksyy asiaa ajattelemaan, hän päätyy yleensä selittelemään itselleen, että tunnekuohu on hyvä psykologinen keino asioiden käsittelyyn. Hän kieltäytyy myöntämästä, että tyyni ja rationaalinen asioiden käsittely on huomattavasti tehokkaampaa ja mielenterveydellekin edullisempaa.

En halua yleistää liiaksi, mutta henkilökohtaisten kokemusteni mukaan kiukuttelija-tyypin henkilöt pärjäävät keskimäärin elämässään heikommin. He ovat epävakaampia ja taipuvaisempia alisuoriutumiseen. Toivoisin todella, että osaisin vakuuttaa tuntemani kiukuttelijat tästä kaikesta. Minua harmittaa nähdä lahjakkaita ihmisiä hukkaamassa aikaa, energiaa ja mielenterveydellisiä voimavaroja aivan turhaan.

Ehkä tämä ilmiö on kuitenkin vain yksi ilmentymä jostakin yleisluontoisemmasta psykologisesta ilmiöstä, joka pitäisi tunnistaa ensin.

Lasten surmaaminen: sääntö eikä poikkeus

Useimmille meistä ajatus vastasyntyneen lapsen tappamisesta tuntuu vastenmieliseltä ja hirvittävältä rikokselta. Ei tosin kaikille: jotkut argumentoivat esimerkiksi, että vauvat eivät ole ihmisiä, koska heidän aikakäsityksensä rajoittunee nykyhetkeen, ja pitävät siksi vauvan surmaamista pienempänä rikoksena kuin esimerkiksi 10- tai 20-vuotiaan.

Ihmiskunnan historiassa lasten nitistäminen on kuitenkin ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Suurpiirteisesti voi sanoa, että sitä on harjoitettu kaikkina aikoina useimmissa kulttuureissa. Muinaiset egyptiläiset olivat ilmeisesti eräs poikkeus sääntöön, mutta vaikkapa kreikkalaisilla lasten hylkääminen oli lain kielloista huolimatta yleistä. Vähän kaukaisempina esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa inkojen rituaaliset lastenmurhat ja tietysti Intia ja Kiina.

Nykypäivän länsimaissakaan ei ole ennenkuulumatonta, että vanhemmat ryhtyvät synnytyksenjälkeiseen aborttiin, mutta systemaattiseksi käytäntöä ei sentään voi enää kutsua.

Tämä tapa on kuitenkin kaikkea muuta kuin menneisyyttä. Erityisesti Intiasta ja Kiinasta voidaan laskea "puuttuvan" kymmeniä miljoonia ihmisiä. Kuten tavallista, lapsenmurhan kohde on yleensä tyttölapsi.

Aiheesta lueskelu oli minulle voimakas muistutus siitä, että jos hyväksyisin täydellisen moraalirelativismin, lakkaisin olevani omasta näkökulmastani ihminen. Välinpitämättömyys ja toiseen suuntaan katsominen näyttäytyy minulle pahuudelle alistumisena.

Itse asiassa tämä kaikki saa minut jälleen harkitsemaan jonkin uskonnon omaksumista. Jos mielestäni on oltava olemassa koko ihmiskunnan kattava käsitys hyvästä ja pahasta, niin uskonto lienee tehokkain keino sen edistämiseen. Ateismi ja siihen assosioituvat liikkeet eivät näytä pystyvän vastaavaan, ja tämänhetkinen tilani eli puhdas agnostisismi ei vielä itsessään vie mihinkään. (Lisäksi henkilökohtaisella tasolla uskonto voisi tarjota minulle tyydyttävämpiä vastauksia moniin filosofisiin kysymyksiin.)

Lopuksi haluan todeta asiaan tällä kertaa tarkemmin syventymättä, että kysymys abortista on hyvin lähellä kysymystä vastasyntyneen surmaamisesta.

Koulun mielettömyydestä

En koskaan ymmärtänyt, miksi koulussa opeteltiin ulkoa Ruotsin järvien nimiä, ongelmajätteiden lajitteluohjeita ja sienien tunnistamista mustavalkoisista piirroskuvista.

Ihmettelin myös, miksi koulussa opetettiin suomen ja muiden kielten kielioppisääntöjä kuivia paradigmataulukoita ja puuduttavia työkirjatehtäviä käyttäen. Itse opin ne kaikki lukemalla paljon itseäni kiinnostavia tekstejä ensin suomeksi ja myöhemmin vierailla kielillä.

Aikuiset vakuuttelivat, että näistä tiedoista on hyötyä kun kasvan isoksi ja että ne kuuluvat yleissivistykseen. Katsoin vähimmän vaivan ja suurimman hyödyn tieksi tehdä, mitä koulu minulta halusi, ja olenkin aina ollut kympin oppilas.

Mutta nyt olen enemmän tai vähemmän itsenäinen aikuinen, enkä vieläkään ymmärrä, miksi minun kannatti käyttää ne kaikki vuodet koulussa istuen.

Voin kuvitella joukon vanhoja arvovaltaisia pedagogeja pohtimassa opetussuunnitelmiensa sisältöä. "Hämm! Hömm! Kyllä jokaisen on tunnettava västäräkki! Laitetaanpa se vaikka kolmannen luokan oppimäärään." On ajateltu, että aikanaan suurin osa ihmisistä on tunnistanut västäräkin sen ulkona nähdessään, ja tämänlainen tietämys on haluttu jakaa tulevillekin sukupolville. Kaunis ajatus ehkä, mutta harva oppii tunnistamaan västäräkkiä istumalla tunkkaisessa luokkahuoneessa ja tuijottamalla itsepintaisesti koulukirjan kehnoa piirroskuvaa, jonka alla lukee "västäräkki".

Tyypillinen kielten opetus kouluissa on myös tehotonta ja mielenkiinnon tappavaa. Parhaita englannissa olivat koulussa ne, jotka itsenäisesti esimerkiksi pelasivat englanninkielisiä tietokonepelejä tai jopa lukivat englanninkielisiä romaaneja. Heille oppitunnit olivat aivotonta sanaparien opettelua ja itsestäänselviltä tuntuvien kielioppitehtävien tekemistä. Ja toisaalta ne, jotka olivat tekemisissä englannin kanssa vain oppitunneilla, eivät oppineet muuta kuin kirjoittamaan viivalle oikean taivutusmuodon verbistä. Kielen opettelu näyttäytyi heille tarkoituksettomana pänttäämisenä, jolla ei ollut mitään tekemistä todellisen kielen kanssa.

Näen vain kaksi mahdollista johtopäätöstä. Joko koululaitos koostuu äärimmäisen inkompetenteista henkilöistä, tai sitten sen todellinen tarkoitus ei oikeastaan olekaan opettaa mitään hyödyllistä.

Minä olen vähitellen alkanut uskoa siihen, mistä muun muassa John Taylor Gatto on kirjoittanut: koulun tehtävä on tehdä lapsista helposti hallittaviin muotteihin sujahtavia, auktoriteettiuskoisia ja aloitekyvyttömiä rivikansalaisia.

Jos itse saan joskus lapsia, teen kaikkeni, jotta heidän ei tarvitse mennä kouluun. Erno Paasilinnan sanoihin "oppineita ovat vain itseoppineet, muut ovat opetettuja" sisältyy enemmän viisautta kuin moni ymmärtää.

Wall Street nielee fiksuimmat

Vahvasti matemaattis-loogiseen ajatteluun taipuvaisena olen harkinnut yhtenä uravaihtoehtona finanssialaa. Analyytikot tekevät sekä hyvin haastavaa että hyvin palkitsevaa työtä, ja kysyntää hommaan pystyville piisaa.

Olen kuitenkin päättänyt jättää finanssipuuhat muille siksi, että finanssiala ei tee muuta kuin rahaa. Konsulttiyrityksetkään eivät loppujen lopuksi tee muuta kuin auttavat muita tekemään rahaa. Tietysti molemmat ovat hyödyllisiä esimerkiksi markkinoiden tehokkuuden ylläpitämisessä ja yritysten tuottavuuden kohentamisessa. Mutta minä haluan työskennellä yritykselle, joka tekee jotakin itse ja tekee sillä rahaa.

The New Yorker kertoo, että vuonna 2007 Harvardista valmistuneista nuorukaisista 20 prosenttia suuntasi finanssialalle. Jos mukaan otetaan myös konsulttifirmat, osuudeksi saadaan hulppeat 58 prosenttia.

Minusta on sääli, että Harvardista valmistuneiden kaltaiset ikäluokkansa lahjakkaimmat eivät tunne tuon enempää vetoa niihin yrityksiin, joiden olemassaolosta sijoituspankit ja konsulttifirmat ovat pohjimmiltaan riippuvaisia.

Työtaistelijoiden lausahduksia

Facebookista löytyy PAM:n tämänpäiväisten lakkoilijoiden ryhmä. Esitän tässä muutamia lainauksia ryhmän seinäkirjoituksista. Jätän lukijan päätettäväksi, mitä nämä tekstit kertovat kirjoittajiensa ajatuksenjuoksusta.

Näitä kommentteja ei ole kirjoitettu nimimerkkien takaa, joten HS-raadin viisaatkaan eivät voi paeta paheksunnan ja sananvapaudenrajoittamishimojensa taakse. En julkaise tässä kirjoittajien nimiä, koska epäilen, että he eivät tosiasiassa halua sanoa sanottavaansa julkisesti. Jokainen voi toki etsiä kommentit itse Facebookista, jolloin kirjoittajatkin selviävät.

"Tämänhän pitäis mennä niin että ne jotka lakkoilee niin niille tulevat edut, ja ketkä eivät niin pitäköön vanhan palkkansa.... Minä en ainankaan mene lakkorikkuriksi !!"

"joo.. ei kyllä töihi kannata mennä.. vihasia katseita tulee saamaa jos menee.. itekki soitin aamulla et lakkoillaan.. ja jos ei kuulu liittoon laillinen lakko koskee kaikkia lakonalaista työtä tekeviä.. JOPA esimiehiä vaikka olisivat eri liitossa!! mutta harva esimies tuskin lakkoilee?"

"Itsehän olen meidän työpaikan ainoa,jolla on selkärankaa lakkoilla. Hirveästi siitäkin hyötyä,että yksi taistelee kaikkien puolesta.. :/ ja huomenna meillä ihan normaalisti kauppa auki, normi työntekijöineen.. suututtaa... >:("

"oikea meininki, ei muuta ku luu kurkkuun työnantajille. Loppupeleissä ne ei tee mitään muuta ku nostaa voittoja tekemättä asian eteen juuri mitään."

"työssäoppijoilta ja työharjottelijoilta on kielletty töihin meno lakkopäivänä.. työkkäri oli kieltänyt harjottelijoitaan ainakin täällä päin. vaikka ei kuuluis liittoon niin ei saa mennä.. "

"Se on hauska huomata että ei ole pokkaa olla lakossa ja ajaa yhteistä etua, mutta on pokkaa nautiskella tuloksista. Kyllä perseennuolemisella pääsee pitkälle!!!"

Lukukausimaksujen puolesta

Uusi Suomi kertoo, että opiskelijat aikovat osoittaa tulevana keskiviikkona mieltään maksuttoman koulutuksen puolesta.

Olen itse suomalaisen yliopiston perustutkinto-opiskelija, ja kannatan lukukausimaksujen käyttöönottoa. Jo muodollinen summa, sanokaamme 1000 euroa lukuvuotta kohden, toisi mukanaan monia positiivisia vaikutuksia. Tietysti edellyttäen, että opintolainan takausta laajennettaisiin tämän summan verran.

Lukukausimaksu ohjaa opiskelijan ottamaan vastuuta itsestään. Maksuton koulutus näyttää sumentavan useiden silmät sille tosiasialle, että indoeuropeistiikan eivätkä välttämättä tähtitieteenkään opinnot todennäköisesti johda koulutusta vastaavaan työhön. Moni avaa silmänsä todellisuudelle vasta pyörittyään yliopistolla seitsemisen vuotta. Lukukausimaksu ohjaisi pohtimaan, mitä tarkoitusta varten yliopistossa opiskelee.

Lisäksi räikeä epäkohta on, että kaikki perustutkinto-opetus maksetaan verovaroin, vaikka on selvää, että huomattava osa etenkin nk. pehmeämpien alojen opintojen rahoittamisesta on valtiolle valtavan riskaabeli sijoitus, jonka tuotto plussalle kiivetessäänkin on pieni. Ja koska en kannata myöskään sitä, että valtio alkaisi ottaa kantaa siihen, mikä on tukemisen arvoista koulutusta ja mikä ei, on loogisin vaihtoehto poistaa valtion tuki yliopisto-opetukselta kokonaan.

Yliopistot tulisi yksityistää. Silloin niiden olisi myös helpompi saada rahoitusta yrityksiltä, joilla on tietysti intressejä tukea sellaista koulutusta, joka tuottaa niiden tarvitsemia osaajia. Yritykset tekevät pääasiassa vain järkeviä sijoituksia. (Ennaltaehkäisevä rautalanganvääntö: riskitön sijoitus ei ole järkevä sijoitus, koska sen tuotto-odotus on nolla.)

Ideaalitilanteessa sellainen koulutus, joka tuottaa yritysten tarvitsemaa työvoimaa, on suurelta osin yritysten rahoittamaa. Tällöin käytännössä häviää myös nykypäivän ongelma siitä, paljonko ihmisiä kullakin alalla koulutetaan, koska yritykset voivat taloudellisella tuellaan luontevasti ohjata sisäänoton määrää kulloisenkin tarpeen mukaiseksi.

Nyt joku takarivistä kysyy, että miten käy vaikkapa kaikkien niiden humanististen tieteiden, joille elinkeinoelämällä ei juurikaan ole käyttöä. Vastaus on, että täsmälleen siten kuin on oikeudenmukaista. Todennäköisesti useimpien näiden alojen koulutusta tarjottaisiin edelleen, mutta sen hinta opiskelijalle olisi suurempi, koska ulkoista rahoitusta löytyisi vähemmän. Todennäköisesti ainakin monet säätiöt ottaisivat asiakseen rahoittaa näitä tieteenaloja. Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että minulla on tutkinnonsuoritusoikeus eräässä humanistisessa tiedekunnassa.

Elin kuin elin

HS: Britanniassa epäillään virheitä elintenluovutuksessa.

"Elintenluovutuksesta vastuussa olevan viranomaisen mukaan virheitä on saattanut tulla ohjelmointivirheen takia vuodesta 1999 lähtien."

Tästä syystä fiksuja naapurinpoikia, self-proclaimed-ohjelmointiguruja sun muita ei pitäisi palkata tekemään mitään hitusenkaan tärkeää*, vaikka ovatkin hyviä tyyppejä ja tekevät hommat vähemmällä rahalla.

Olen itsekin kuulunut ko. sarjaan, mutta olen aina tietänyt, mitä en tiedä.

(*) ...ja moni triviaalilta tuntuva asia voi osoittautua hyvin tärkeäksi, esimerkkinä itsessään tyhjänpäiväisen Älypää-palvelun salasanasähellyksestä seurannut palvelun rajat ylittänyt katastrofi.

Tuloveron progressiivisuus

Laatulehti The New Yorker kertoo, että 47% yhdysvaltalaisista kotitalouksista ei maksa ollenkaan tuloveroa vuodelta 2009. Syynä ovat erilaiset vähä- ja keskituloisille viime vuosikymmeninä säädetyt verohelpotukset.

Progressiivista verotusta voidaan perustella monin kieltämättä tehokkain argumentein. Mutta siitä huolimatta se tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että enemmän arvoa tuottavia yksilöitä rankaistaan lätkäisemällä heille korkeampi veroprosentti. Progressiivisen verotuksen kannattajat ovat sitä mieltä, että mitä enemmän arvoa yksilö tuottaa, sitä vähemmän hän oikeutettu nauttimaan työnsä hedelmistä.

Tiedottomuuden julistajille

Te sanotte:

"Mitään ei voi tietää varmasti, ei edes sitä, olemmeko olemassa. Ja siksi kaikki tätä spesifimmät näkemykset ovat arvottomia."

Olkoon sitten niin! En ryhdy väittämään vastaan. Mutta älkää myöskään odota minun ruokkivan ja juottavan teitä, älkääkä suotta anelko sääliä ja sympatiaa.

Jos maailma ei merkitse teille mitään, te ette merkitse maailmalle mitään.

Suurin ongelmani

Haluan onnistua. Haluan menestyä. Haluan tehdä jotain, jolla on merkitystä. Haluan olla vauras. Haluan olla onnellinen. Haluan arvostaa itseäni. Haluan olla arvostettu. Haluan, että käytän aikaani yleishyödyllisiin asioihin. Haluan, että minulla on aikaa itselleni. Mittareita on lukemattomia.

Monenlaiset tulevaisuudet houkuttelevat minua. Tie tulevaisuuteen haarautuu usein enkä voi koskaan kääntyä takaisin.

En tiedä, mitkä mittarit ovat tärkeitä. Siksi en tiedä, mitkä tulevaisuudet ovat parhaita. Ja saavun jatkuvasti uusiin risteyksiin miettien yhä, olisiko sittenkin pitänyt valita toinen valtatie aiemmin.

Mitä tahansa teenkin, tulen katumaan sitä. En pysty koskaan olemaan tyytyväinen siihen suuntaan, johon olen elämääni vienyt.

Katkelmia, osa 1

"Emme havitelleet valtaa emmekä eläneet paheksumamme kustannuksella. Pidimme tuotantokykyä hyveenä ja teimme hyveellisyydestä palkkion mitan. Emme hyödyntäneet sitä, mitä pidimme pahana – pankkimme toimivat ilman pankkirosvoja, kotimme olivat vauraita ilman murtovarkaita ja elomme oli turvallista ilman murhamiehiä. Mutta te tarvitsette ihmisten taitojen tuotteita, ja kuitenkin julistatte tuotantokyvyn olevan itsekästä pahuutta ja käännätte ihmisen tuotteliaisuuden hänen menetyksensä mitaksi. Me elimme sillä, mitä pidimme hyvänä, ja rankaisimme siitä, mitä pidimme pahuutena. Te elätte sillä, minkä tuomitsette pahaksi, ja rankaisette siitä, minkä tiedätte olevan hyvää."

– Ayn Rand: Atlas Shrugged (1957)

Ihmisyyden luonnehdinta

Ihmisyys on jatkuvaa pyrkimystä kohti täydellisyyttä.

Siispä se, joka haluaa vain säilyttää status quon, ei eroa oleellisesti eläimistä.