Lukukausimaksujen puolesta

Uusi Suomi kertoo, että opiskelijat aikovat osoittaa tulevana keskiviikkona mieltään maksuttoman koulutuksen puolesta.

Olen itse suomalaisen yliopiston perustutkinto-opiskelija, ja kannatan lukukausimaksujen käyttöönottoa. Jo muodollinen summa, sanokaamme 1000 euroa lukuvuotta kohden, toisi mukanaan monia positiivisia vaikutuksia. Tietysti edellyttäen, että opintolainan takausta laajennettaisiin tämän summan verran.

Lukukausimaksu ohjaa opiskelijan ottamaan vastuuta itsestään. Maksuton koulutus näyttää sumentavan useiden silmät sille tosiasialle, että indoeuropeistiikan eivätkä välttämättä tähtitieteenkään opinnot todennäköisesti johda koulutusta vastaavaan työhön. Moni avaa silmänsä todellisuudelle vasta pyörittyään yliopistolla seitsemisen vuotta. Lukukausimaksu ohjaisi pohtimaan, mitä tarkoitusta varten yliopistossa opiskelee.

Lisäksi räikeä epäkohta on, että kaikki perustutkinto-opetus maksetaan verovaroin, vaikka on selvää, että huomattava osa etenkin nk. pehmeämpien alojen opintojen rahoittamisesta on valtiolle valtavan riskaabeli sijoitus, jonka tuotto plussalle kiivetessäänkin on pieni. Ja koska en kannata myöskään sitä, että valtio alkaisi ottaa kantaa siihen, mikä on tukemisen arvoista koulutusta ja mikä ei, on loogisin vaihtoehto poistaa valtion tuki yliopisto-opetukselta kokonaan.

Yliopistot tulisi yksityistää. Silloin niiden olisi myös helpompi saada rahoitusta yrityksiltä, joilla on tietysti intressejä tukea sellaista koulutusta, joka tuottaa niiden tarvitsemia osaajia. Yritykset tekevät pääasiassa vain järkeviä sijoituksia. (Ennaltaehkäisevä rautalanganvääntö: riskitön sijoitus ei ole järkevä sijoitus, koska sen tuotto-odotus on nolla.)

Ideaalitilanteessa sellainen koulutus, joka tuottaa yritysten tarvitsemaa työvoimaa, on suurelta osin yritysten rahoittamaa. Tällöin käytännössä häviää myös nykypäivän ongelma siitä, paljonko ihmisiä kullakin alalla koulutetaan, koska yritykset voivat taloudellisella tuellaan luontevasti ohjata sisäänoton määrää kulloisenkin tarpeen mukaiseksi.

Nyt joku takarivistä kysyy, että miten käy vaikkapa kaikkien niiden humanististen tieteiden, joille elinkeinoelämällä ei juurikaan ole käyttöä. Vastaus on, että täsmälleen siten kuin on oikeudenmukaista. Todennäköisesti useimpien näiden alojen koulutusta tarjottaisiin edelleen, mutta sen hinta opiskelijalle olisi suurempi, koska ulkoista rahoitusta löytyisi vähemmän. Todennäköisesti ainakin monet säätiöt ottaisivat asiakseen rahoittaa näitä tieteenaloja. Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että minulla on tutkinnonsuoritusoikeus eräässä humanistisessa tiedekunnassa.